En pysty maksamaan pikavippejä – Vinkkejä lyhennyksistä selviämiseen

On mahdollista, että pikavippien tai muiden lainojen kanssa tulee eteen tilanne, jos ei selviä niiden lyhennyksistä. Tuo on tietysti sinänsä vähemmän kiva juttu. On kuitenkin hyödyllistä tietää se, että tuossakin tilanteessa saattaa olla vielä keinoja selvitä pikavipeistä. Alla on tuota varten muutamia vinkkejä.

1: Selvitä mahdollisuudet lyhennysten siirtämiseen

Monilta pikavippifirmoilta löytyy oman asiakastilin kautta käytettävissä oleva palvelu, jonka avulla voi siirtää eräpäivää. Mikäli oma ongelma pikavippien lyhennysten kanssa on luultavasti vain lyhytaikainen, niin voi jo tuo tuoda helpotusta taloustilanteeseen. Jos taas tuosta ei ole apua, niin on hyvä ottaa yhteyttä pikavippifirman asiakaspalveluun ja selittää oma tilanne.

Kun ottaa yhteyttä ja kertoo tilanteesta maksuvaikeuksien kanssa, niin on hyvä kertoa suoraan siitä, että missä vaiheessa mahdollisesti voisi alkaa taas lyhentämään lainaa. Mikäli siis tilanne on se, että ei voi kuukauteen lyhentää lainaa, niin ei kannata puhua viikon viivästyksestä, vaikka se voisikin tavallaan tuntua siinä hetkessä helpommalta.

Tuon edellä mainitun suhteen voi olla hyödyllistä muistaa se, että pikavippifirmoilla on yleensä niin paljon asiakkaita, että ne voivat monesti antaa yksittäiselle asiakkaalle yhtä hyvin kuukauden tai viikon lisää maksuaikaa: sillä tuskin on niiden näkökulmasta kovin isoa merkitystä. Omalla kohdalla taas tietysti tuon merkitys voi olla jopa todella suuri.

Jos lähettää pikavippifirmalla viestin, jossa pyytää lisää maksuaikaa lyhennyksille, niin on myös hyvä mainita siitä, jos on aiemmin maksanut lyhennyksiä ajallaan. Tuo nimittäin todennäköisesti lisää lainafirmojen luottavaisuutta siihen, että maksuvaikeudet ovat vain väliaikaisia.

2: Tutki mahdollisuuksia lykätä muita laskuja

Mikäli vippifirmoilta ei jostain syystä irtoa riittävästi helpotusta lyhennysten aikatauluihin, niin on hyvä tutkia, josko joitain muita laskuja olisi mahdollista lykätä väliaikaisesti ja siirtää niiden hoitamisesta rahaa lainojen maksamiseen. Mahdollisuudet näidenkin laskujen eräpäivien siirtämiseen selvinnevät helpoiten firmojen nettipalveluista ja/tai asiakaspalvelulta.

3: Yritä hankkia tuloja ja leikata menoja

Tämä nyt tietysti on hyvin ilmeinen vinkki, mutta voi olla aina hyödyllistä käydä läpi esimerkiksi omat tavarat ja miettiä, että olisiko jotain itselle turhaa, jonka voisi myydä vaikkapa nettikirpparilla ja sitten käyttää saadut rahat lainoista selviämiseen. On myös tietysti hyvä miettiä, että onko tiedoissa jotain sellaisia menoja, jotka eivät olekaan ainakaan tällä erää ihan pakollisia.

4: Harkitse yhdistelylainaa

Yhdistelylaina on laina, jolla voi maksaa pois esimerkiksi nykyiset vipit. Yhdistelylainan etuna on esimerkiksi se, että sen laina-aika on normaalisti pidempi kuin pikavippien, jolloin kuukausierien pitäisi olla pienempiä. Tuo voi tietysti auttaa siinä, että pystyy maksamaan lyhennykset. Mikäli haluat hakea yhdistelylainaa pikavippien maksamiseen, niin löydät tältä sivulta esiteltynä mielestäni netin parhaat paikat hakea yhdistelylainaa.

Hyödyllistä tietää: vaikka siitä, jos ei maksa pikavippejä voikin seurata maksuhäiriömerkintä, niin ei sen onneksi pitäisi tapahtua kovin nopeasti.

Vieritä ylös