
Kiitos lainojen korkosääntelyn on netistä nykyään mahdollista löytää jopa todella halpaa lainaa. Ja noin on riippumatta siitä, onko kyse ihan pienestä pikavipistä tai vaikkapa 15 000€ lainasta. Tällä sivulla esitellään kokemusten ja tietojen perusteella suositeltuja paikkoja halvan lainan nopeaan löytämiseen ja saamiseen.
Omalaina – lainaa alkaen 4,19% nimellisellä vuosikorolla

Omalaina on lainavertailu, jonka avulla voi etsiä lainatarjouksia jopa 60 000€ kokoista lainaa varten. Ja toisaalta myös paljon pienemmät lainasummat ovat mahdollisia (minimi on 100€). Omalainan kertoman mukaan siltä voi löytää lainaa jopa 4,19% nimellisellä vuosikorolla ja lainaesimerkissään nettisivuillaan se käyttää 6,26% todellista vuosikorkoa. Omalainan avulla voi siis löytää aidosti halpaa lainaa.
Omalaina ei vaadi hakijalta vakuuksia tai takaajaa ja laina-aikaa sen avulla voi hakea 1–20 vuotta. Pisintä mahdollista laina-aikaa tosin rajoitetaan sen perusteella, minkä verran lainaa hakee. Tuo tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että 20 vuoden laina-ajan hakemista varten pitää hakea vähintään 10 000 euron lainasummaa. Lainatarjouksia Omalainan kautta voi saada heti, kun on täyttänyt melko lyhyen nettihakemuksen. Alaikäraja Omalainan käyttämiseen on 18 vuotta. Testaa nyt Omalainaa.
Zmarta – lainaa alkaen 4,5% todellisella vuosikorolla

Myös Zmarta on vertailupalvelu, jonka avulla voi löytää halvan lainan. Tämän palvelun kautta voi hakea lainaa 1 000€–60 000€ ja Zmartan mukaan siltä voi löytää alkaen 4,5% todellisella vuosikorolla olevan lainan. Tuon tyyppinen korko on tietenkin erityisesti vanhoihin pikavippeihin verrattuna jopa todella halpa.
Myös Zmartan kanssa voi hakea lainaa täysin ilman vakuuksia sekä takaajaa. Omalainasta hieman poiketen tämän palvelun kautta voi lainalle hakea laina-aikaa vuodesta alkaen ja enintään 15 vuotta. Zmartan kautta voi hakea lainaa, jos ikää on ainakin 20 ja enintään 75 vuotta. Hae nyt lainaa Zmartan avulla.
Etua – löydä halpa kulutusluotto

Etua on erikoistunut edullisten kulutusluottojen löytämiseen. Ja tämän palvelun avulla voikin etsiä alkaen 500 euron ja jopa 60 000 euron kokoista kulutusluottoa. Laina-aikaa Etualla voi valita vuodesta alkaen ja enintään 18 vuotta.
Omalainan ja Zmartan tapaan myös Etua on kilpailutuspalvelu. Etuakin pystyy näyttämään mahdollisia lainatarjouksia heti varsin lyhyen lainahakemuksen viimeistelyn jälkeen. Etuan kertoman mukaan sen avulla voi löytää lainaa alkaen 4,68% nimellisellä vuosikorolla, ja nettisivuillaan Etuan lainaesimerkin todellisena vuosikorkona on 7,9%. Tuokin korko on netistä nopeasti löydettävälle lainalle vielä aika matala. Etuan alaikäraja on 18 vuotta. Hae nyt lainaa Etuan avulla.
Sambla – lainaa alkaen 4,9% todellisella vuosikorolla

Sambla jatkaa vertailupalveluiden sarjaa. Tämän palvelun kautta lainaa voi hakea 500€–60 000€ ja laina-aikaa valita vähintään vuoden ja enintään 20 vuotta. Sambla voi kertomansa perusteella löytää lainan jo alle 5% todellisella vuosikorolla. Tuo korkotaso on tietysti nettilainalle jopa todella edullinen. Sambla mahdollisesti löytämien halpojen lainojen avaimena voi pitää sitä, että Samblalla on varsin vakuuttavia yhteistyökumppaneita Nuo sisältävät esimerkiksi kaksi kivijalkapankkia. Samblan käyttämisen alaikäraja on 18 vuotta. Testaa nyt Samblaa.
Rahalaitos – hae halpa iso laina

Rahalaitoksen erottaa muista tällä sivulla mainituista vertailijoista se, että Rahalaitoksen kautta voi etsiä jopa 70 000 euron lainaa. Ja mikäli sattuu saamaan noin ison lainan, niin voi sen korko olla varsin edullinen. Rahalaitoksen kautta saatavan tiedon perusteella tuon kokoisen lainan todellinen vuosikorko voi nimittäin olla alle 4,6%. Vaikka Rahalaitos voikin sopia hyvin ison lainan etsimiseen, niin voi sen kautta hakea myös selkeästi pienempää lainaa. Rahalaitoksen kautta haettavissa oleva minimilainasumma on 500 euroa.
Laina-aikaa Rahalaitoksella voi valita vuodesta alkaen ja enintään 15 vuotta. Alaikärajana Rahalaitoksen palvelussa on 20 vuotta. Kokeile nyt Rahalaitosta.
iRaha – halpojen kustannusten pieni laina

Jos haluaa netistä halvan pienen pikavipin, niin voi iRaha olla hyvä valinta. Tästä lainapaikasta voi hakea lainaa 25 eurosta alkaen ja uutena asiakkaana enintään 500 euroa. iRahan lainojen hinnoittelusta voi mainita esimerkkinä sen, että jos hakisi lainaa 40 euroa 30 päivä laina-ajalla, eikä ottaisi lainalle lisäpalveluita, niin pitäisi lainasta maksaa takaisin 45.67 euroa. iRaha voi olla poikkeuksellisen helppo ja nopea lainapaikka. Hae nyt lainaa iRahalta.