Helppo pikavippi – Helposti lainaa 100 – 4000 euroa tämän vipin kautta

Pikavippien yksi vahvuus on se, että niitä on melko helppo saada. Näin on varsinkin, jos niitä verrataan vaikka asuntolainoihin. Eri pikavippien saamisenkin helppoudessa on kuitenkin paljon eroja. Toiset paikat myöntävät lainoja suurelle joukolle ihmisiä ja ilman turhaa vaivaa, kun taas toiset lainapaikat ovat rajanneet huomattavasti enemmän sitä, ketkä voivat saada heiltä pikavipin. Pahimmassa tapauksessa suurten rajausten päälle on vielä tehty pikavipin hakemisesta tarpeettoman vaikeaa. Tästä syytä päätin esitellä tässä yhden lainapaikan, josta voi saada helpon pikavipin. Lyhyen esittelyn alla on enemmän siitä, miksi pidän juuri tätä helppona pikavippinä. Tätä edellä mainittua helppoutta ei kuitenkaan pidä ymmärtää synonyyminä sille, että tästä paikasta saa pikavipin varmasti - mikäli on esimerkiksi menettänyt luottotietonsa, niin pikavipin saaminen on myös tästä paikasta hyvin isolta osin mahdotonta.

Täältä helppo pikavippi jopa 4000 euroon asti:

Rahapalvelu on tällä hetkellä oma ehdotukseni heille, joille pikavipissä on tärkeää ennen kaikkea sen saamisen helppous. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa syy valita Rahapalvelua. Sivustolla on nimittäin lainanhakijan näkökulmasta myös useita muita vahvuuksia. Ensimmäinen näistä on se, miten kattavasti lainaa saa. Pikavippiä voi nimittäin saada parhaimmillaan jopa 4000 euroa, mutta toisaalta pikavippiä voi halutessaan hakea vaikka vain 100 euron verran. Luonnollisesti myös summat 100€ ja 4000€ välillä onnistuvat helposti, voit hakea vaikka 3000 euron lainaa.

Toisena vahvuutena tässä lainapaikassa on se, että se tarjoaa tällä hetkellä rahaa lainaaville henkilöille ensimmäisen lainakuukauden ilman korkoja tai kuluja. Tästä ei aloitustarjous juuri parane pikavippien kohdalla.

Kolmantena vahvuutena, joka ei suoraan liity lainan saamisen helppouteen, voi pitää sitä, että tästä paikasta on mahdollista saada rahat omalle pankkitilille todella nopeasti. Ei ole ollenkaan tavatonta, että rahat ovat omalla tilillä alle puolen tunnin päästä siitä, kun lainahakemuksen tekemisen on aloittanut.

Mikä tekee esitellystä pikavipistä ”helpon”?

Ensimmäisenä tekijänä voi pitää sitä, että lainan hakemiseksi ei tarvitse tehdään mitään ylimääräistä. Koko lainaprosessi voidaan suorittaa helposti yrityksen nettisivujen kautta, käyttämällä hyväksi omia verkkopankkitunnuksia (vipin hakeminen onnistuu kaikkien suurimpien Suomessa toimivien pankkien tunnuksilla). Et siis joudu laatimaan monimutkaisia hakemuksia tai lähettämään erillisiä liitteitä. Etkä myöskään joudu käymään minkäänlaisia varsinaisia lainaneuvotteluita, tai edes puhumaan toisen ihmisen kanssa lainaamista tai esimerkiksi siitä, mihin tarkoitukseen lainattava summa on tarkoitettu.

Toisena asiana voi pitää sitä, että kyseinen sivusto myöntää lainaa erittäin kattavasti eri ikäisille ihmisille. Näin on koska lainaa voi saada jo 19-vuotiaana. Monet muut sivustot käyttävät korkeampaa ikärajaa siinä, kenelle he ovat valmiit myöntämään pikavipin. Tällä pikavipillä ei myöskään ole yläikärajaa, esimerkiksi Risicum on säätänyt, että se ei myönnä lainaa yli 75-vuotiaille ihmisille.

Kolmas tekijä on se, että lainaa voidaan myöntää myös muille kuin töissä oleville. Lainan saamiseen vaaditaan kyllä vakituiset tulot, mutta yrityksen nettisivujen mukaan tähän lasketaan myös esimerkiksi eläke.

Neljäntenä asiana voi mainita sen, että Rahapalvelun nettisivustoa on erittäin helppo käyttää erilaisilla laitteilla. Voit siis hakea lainaa helposti niin pöytäkoneella kuin matkapuhelimella, ja luonnollisesti myös kaikilla laitteilla joiden voi katsoa olevan näiden välissä. Yrityksen nettisivut on myös suunniteltu niin, että lainaa etsivät on erittäin helppo nähdä, mistä lainaprosessi aloitetaan.

Ja vielä viidentenä helppouteen liittyvänä tekijänä on se, että lainaa on myös helppo maksaa takaisin. Tämä viittaa siis erityisesti siihen, että ottamastaan vippistä saa ymmärrettävän laskun, josta selviää hyvin se, miten lainaa pitää lyhentää.