
Olin vältellyt Instabankin käyttämistä lainan hakemiseen, sillä oletin, että siltä sen hakeminen olisi varsin työlästä. Vähän aikaa sitten halusin kuitenkin kokeilla uutta lainapaikkaa, ja valinnaksi osui Instabank. Siispä löydät tältä sivulta kokemuksiani Instabankista sekä myös vähän yleistietoa siitä. Tästä sivun alusta löytyy kiireille lukijoille pika-arvio Instabankista ja sitten on kattavammin tietoa siitä.
Instabank lyhyesti
Instabankilta voi mahdollisesti saada varsin edullista lainaa, mutta kannattaa tiedostaa se, että sen lainaa ei luultavasti saa ihan heti omalle pankkitilille.
Koska Instabankin lainat ovat monesti melko isoja ja laina-ajoiltaan pitkiä, niin kannattaa Instabankin lainaa mahdollisesti hakea sellaisen lainavertailun avulla, jossa se on mukana. Noista omien kokemusteni perusteella hyvä on esimerkiksi Rahalaitos. Hae Instabankin lainaa Rahalaitoksen avulla.
Instabank kokemukset – hyvät puolet:

Ensimmäinen hyvä puoli Instabankissa oli se, että lainan hakeminen siltä oli huomattavasti helpompaa kuin ennakolta uskoin. Oletin, että he saattaisivat esimerkiksi vaatia lainapäätöstä varten dokumentteja tai kysyä niin sanotusti tuhat eri kysymystä. Mutta ainakin oman melko pienen lainani tapauksessa lainahakemus oli todella lyhyt, sen täytti nopeasti netissä eikä sen tueksi vaadittu palkkakuittia tai muuta vastaavaa. Luulen tosin, että he saattavat hyvinkin isompien lainojen tai ns. rajatapausten kohdalla vaatia jotain dokumentaatiota lainapäätöstä varten.
Tuon helpon lainan hakemisen lisäksi, Instabankissa oli hyvää myös se, että lainapäätös tuli oikeastaan heti sen jälkeen olin tehnyt hakemukseni. Ja positiivista oli myös vanhoihin pikavippeihin verrattuna pieni lainan korko. Eikä siitäkään voi valittaa, että Instabankin laskutus on toiminut hyvin sähköpostin kautta, eli perinteiseen postilaatikkoon ei ole tullut Instabankilta laskuja tai mitään muutakaan postia.
Instabank kokemukset – huono puoli:

Olen tähän mennessä törmännyt Instabankin kanssa vain yhteen hieman isompaan huonoon puoleen. Tämä on se, ettei siltä saanut lainattuja rahoja heti omalle pankkitilille. Hain nimittäin lainapäätöksen Instabankilta torstaina iltapäivällä / alkuillasta ja rahat tulivat omalle pankkitililleni perjantaina. Tilini on Nordeassa, eli kyseessä ei myöskään ole mikään eksoottinen pankki.
Toki on niin, että monessa tilanteessa tuon tyyppinen pieni viive ei aiheuta ongelmia, mutta kun pikavippifirmojen kanssa on tottunut siihen, että lainatut rahat saa yleensä alle 30 minuutin sisällä omalle tilille, niin oli tuo toki pieni negatiivinen yllätys. Siispä mikäli etsit heti tilille saatavaa lainaa, niin kannattaa tutustua esimerkiksi tämän sivuston etusivuun, jonne siihen soveltuvia paikkoja on listattu. Mutta mikäli taas tuo mahdollinen viive ei häiritse, niin haluat ehkä hakea Instabankilta lainaa.
Yleistä tietoa Instabankin lainasta:

Päivitys 09/2021: Alla on kuvattu Instabankin kahta eri lainatuotetta, eli joustoluottoa ja kiinteän maksuajan lainaa. Instabankin joustoluotto on tällä erää ainakin tauolla. Koska on mahdollista, että kyseinen laina tekee paluun melko pian, niin sitäkin koskeva info on jätetty alle.
Instabankilta voi hakea lainaa 500 – 50 000€ ja laina-aikaa haettavalle lainalle voi valita ennalta määriteltynä 3 – 15 vuotta tai sitten voi valita, että laina-aika on joustava. Tuo joustava laina-aika vaikuttaa käytännössä tarkoittavan sitä, että lainasta pitää maksaa kuukaudessa takaisin ainakin sen verran, minkä verran se kuukaudessa kerryttää korkoja. Eli jos 5000€ laina kerryttäisi korkoja kuukaudessa 50€, niin pitäisi Instabankille maksaa kuukausittain vähintään 50€.
Instabankin lainojen nimelliskorot alkavat tasosta 7,99% ja voivat olla enintään 19,99%. Lisäksi noiden korkojen päälle peritään lähtökohtaisesti ainakin 90€ avausmaksu ja 5€ tilinhoitomaksu. Tuo tilinhoitomaksu on kuukausittainen.
Lainaa Instabank voi myöntää vähintään 23-vuotiaille henkilöille. Tuon alaikärajan lisäksi Instabankilla on myös yläikärajoja. Nuo yläikärajat menevät niin, että kiinteiden kuukausierien lainaa ei voi saada, jos ikää on yli 75 vuotta eikä joustavan maksuajan lainaa, jos ikää on yli 65 vuotta. Ja noiden päälle on vielä se rajoitus, että kiinteän laina-ajan tapauksessa henkilön ikä ja lainan laina-aika eivät voi olla yhdessä yli 80. Eli esimerkiksi 67-vuotias henkilö ei voi saada 15 vuoden laina-aikaa, koska 67 + 15 = 82.
Noiden ikärajojen lisäksi Instabankilla on myös minimituloraja: jotta lainaa voi saada, niin pitää hakijan vuoden bruttotulojen olla yli 20 000€. Kuukausitasolle muutettuna tuo vastaa noin 1667€ bruttotuloja.
Instabank on lähtöisin Norjasta, mutta siltä voi saada suomenkielistä asiakaspalvelua. Asiakaspalvelun sähköpostiosoite on asiakaspalvelu@instanbank.fi ja puhelinnumero +358753266170. Omien kokemusteni perusteella Instabankin sähköpostilla tarjottava asiakaspalvelu on ihan hyvää.
Instabankin lainamuotona on kerralla asiakkaalle maksettava kulutusluotto, eikä Instabank vaadi vakuuksia tai takaajaa siltä haettavalle lainalle.
Mitä vaihtoehtoja Instabankille on?
Jos Instabank ei näiden kokemusten perusteella ole itselle paras vaihtoehto tai sieltä vaikkapa saa kielteisen lainapäätöksen, niin kannattaa mahdollisesti tutustua PikavippiKokemuksia.com-etusivulla suositeltuihin nopeisiin lainapaikkoihin tai paras lainavertailu -sivulla listattuihin paikkoihin.
Mikäli taas Instabank tuntuu kiinnostavalta lainapalvelulta, mutta haluaa selvittää nopeasti muitakin mahdollisia vaihtoehtoja, niin voi siis olla fiksua hakea Instabankin lainaa esimerkiksi Rahalaitoksen avulla. Hae Instabankin lainaa Rahalaitoksen kautta.