
Tätä nykyä netistä on mahdollista hakea kertalainaa monesta eri paikasta. Parhaiden kertalainan hakemiseen soveltuvien lainapalveluiden tapauksessa kyseisen tyyppinen laina on mahdollista saada heti tai vähintäänkin nopeasti sekä edullisella korolla. Alla on listattuna hyviä paikkoja hakea netistä kertalainaa.
Sambla: hae kertalainaa kilpailuttajan kautta

Sambla on tällä hetkellä vahva suositukseni kertalainaa etsiville henkilöille. Tämän palvelun vahvuutena on esimerkiksi se, että moni hakija näyttää saavan myönteisen lainapäätöksen käyttäessään Samblaa. Sambla on niin sanottu lainahakemuksen kilpailuttaja, eli se pyrkii etsimään lainaa monelta eri lainapalvelulta. Kertalainaa Samblan kautta voi hakea 500 eurosta alkaen ja isoin mahdollinen lainasumma on 60 000 euroa. Tuolta väliltä onnistuvat eri lainasummat varsin kattavasti. Laina-aikaa Samblan kautta voi hakea 1–20 vuotta. Testaa nyt Samblaa.
Saldo: jopa 10 000 euron kertalaina heti tilille

Saldo-palvelusta saa haettua esimerkiksi alempana mainittavaa iRahaa kookkaampaa kertalainaa, täältä nimittäin onnistuvat lainasummat jopa 10 000€ asti. Pienin mahdollinen kertalainan summa on täällä 1 000€. Saldon kertalaina kulkee nimellä ”Saldolaina” ja sille voi summasta riippumatta hakea laina-aikaa vaikka useamman vuoden. Saldon alaikäraja on 20 vuotta. Hae nyt lainaa Saldolta.
iRaha: pieni kertalaina alkaen 25 euroa

Jos haluaa vain pienen kertalainan, niin voi iRaha olla erityisen hyvä valinta lainapalveluksi. Tästä paikasta saa nimittäin haettua kertalainaa 25 eurosta alkaen. Isoimmillaan iRahalta voi hakea uutena asiakkaana lainaa 500 euroa ja vanhana asiakkaana 2 000 euroa. iRaha on vaikuttanut olevan todella nopea ja helppo lainapalvelu. iRahan kertalainoille voi saada laina-aikaa vähintään 30 ja enintään 90 päivää. Pisin mahdollinen laina-aika on sidoksissa nostettuun lainasummaan, eli esimerkiksi 50 euron lainalle ei voi saada yli 30 päivän laina-aikaa. Hae nyt lainaa iRahalta.
Esimerkki iRahan lainasta: lainaa 250 euroa ilman lisäpalveluita, takaisin maksettava summa 259,17 euroa.
Fixura: jopa halvan koron iso kertalaina

Fixura ei ole maailman nopein lainapalvelu, eli jos tarvitset lainaa heti tilille, niin kannattaa todennäköisesti ennemmin valita jokin toinen tällä sivulla mainittu lainapaikka. Fixuralla on kuitenkin eräs selkeä vahvuus: siltä on mahdollista saada verrattain halpaa lainaa, joka muuttuu vielä halvemmaksi, jos maksaa lyhennykset ajallaan. Lainaa Fixuralta voi hakea 1000 eurosta alkaen ja jopa 20 000 euroa. Laina-aikaa Fixuralla voi valita vähintään 2 vuotta ja enintään 6 vuotta. Fixuran alaikäraja on 21 vuotta. Hae nyt lainaa Fixuralta.
Freedom Rahoitus: kertalainaa jopa 60 000€, lainatarjouksia heti

Freedom Rahoitusta kannattaa harkita erityisesti siinä tapauksessa, jos haluaa löytää netin kautta melko halvan ja jopa erittäin ison kertalainan. Tuo johtuu siitä, että Freedom Rahoitus on lainahakemusten kilpailuttamiseen erikoistunut palvelu, jonka kautta voi hakea lainaa 1000 eurosta alkaen ja enintään 60 000€. Freedom Rahoituksen alaikäraja on 20 vuotta, ja kokemusteni perusteella sen kautta voi saada heti lainatarjouksia. Testaa nyt Freedom Rahoitusta.
EdullistaLainaa.fi: etsi hyviä lainatarjouksia isoa kertalainaa varten

Mikäli kertalainaa ei tarvitse ihan heti, haluaa sitä hieman isomman summan ja haluaa sitä halvalla korolla, niin voi olla hyvä idea kokeilla EdullistaLainaa.fi-palvelua. Tämän palvelun avulla voi hakea kooltaan 1000€–60 000€ kokoista kertalainaa, ja saada sitä erityisesti pikavippeihin verrattuna jopa todella hyvällä korolla. Laina-aikaa tämän palvelun avulla voi hakea 1–15 vuotta. Testaa nyt EdullistaLainaa.
Lisää mahdollisia lainapalveluita:
Näidenkin paikkojen avulla voi etsiä kertalainaa. Niiden kautta ovat mahdollisia myös erittäin pitkät laina-ajat.
Credigo – selkeä kertalaina 500 eurosta alkaen

Credigolta voi hakea kooltaan 500 – 10 000€ kertalainaa, jonka laina-aika on 2 – 15 vuotta (kaikille lainasummille voi ottaa 2 vuoden laina-ajan, mutta esimerkiksi 10 vuoden laina-aikoja on tarjolla vain vähintään 2000€ lainoille).
Vaikka Credigo on monin tavoin laadukas lainapaikka, niin on sen kohdalla on syytää kiinnittää huomiota muutamaan asiaan. Ensimmäinen noista on se, että Credigo ei ilmeisesti myönnä kovinkaan monille lainaa. Toinen on se, että Credigo voi ilmeisesti siirtää lainoja heti vain Danske Bankiin ja kolmas asia on se, että ilmeisesti jopa Danske Bankin kohdalla on aika selkeitä rajoituksia siinä, koska lainaa voidaan siirtää heti tilille.
Johtuen noista Credigon eräänlaisista puutteista, voi olla hyvä idea hakea Credigon luottoa esimerkiksi Rahalaitoksen avulla. Kyseinen lainavertailu voi nimittäin kilpailuttaa kerralla lainahakemuksen Credigon ja monen muun lainafirman kesken. Tuo voi tietysti esimerkiksi säästää aikaa ja vaivaa. Hae nyt Rahalaitoksen avulla.
Credigolta kuten muiltakin tällä sivulla mainituilta pikavippifirmoilta on mahdollista saada lainaa ilman liitteitä. Sen Credigo kuitenkin vaatii, että voidakseen saada lainaa, pitää ikää olla kertynyt ainakin 20 vuotta.
Mikäli haluat lisätietoja Credigosta, niin voi sivu, jolla käsittelen esim. Credigo kokemuksiani olla hyödyllinen.
Miksi kertalaina voi olla hyvä valinta?
Koska kertalainan päälle ei voi nostaa helposti tai ollenkaan samasta paikasta lisää lainaa, niin voi kertalaina auttaa pitämään lainakustannukset kurissa. Toisaalta kertalainaa hakiessa on hyvä muistaa se, että ei ota liian pientä lainaa. Muuten voi käydä niin, että lainatut rahat eivät riitäkään, mutta uutta lainaa ei saa. Tuosta syystä voi olla hyvä valita 200 kertalaina, jos pohtii 200 ja 100 kertalainan välillä.
Onko pieni kertalaina helppo saada?
Sen pitäisi olla melko helppoa, joskaan ei läheskään varmaa. Kertalainat ovat tavallaan riskittömämpiä lainafirmojen näkökulmasta kuin joustoluotot, joten firmat voivat olla valmiimpia myöntämään kertalainaa.
Milloin kertavippi voi olla hyvä rahoitusratkaisu?
Kertavippi soveltuu parhaiten lyhytaikaiseen rahan tarpeeseen. Tuollainen tilanne voi olla edessä esimerkiksi silloin, kun pesukone hajoaa ja on pakko saada nopeasti uusi hajonneen tilalle.
Ovatko kertalainat halvempia kuin joustoluotot? Noin vaikuttaisi olevan korkovertailun perusteella. Erot koroissa eivät kuitenkaan ole ihan valtavia, koska joustoluotot ovat yleensä kooltaan verrattain pieniä ja pienten kertalainojen korot eivät lähtökohtaisesti ole yhtä halpoja kuin isojen kertalainojen.
Ovatko kertalainat luotettavia? Lainan luotettavuus riippuu siitä, miltä firmalta sitä hakee. Yleisesti ottaen voi sanoa, että nettilainat ovat tätä nykyä varsin luotettavia, joten kertalainojenkin pitäisi olla turvallisia. Kokemusten perusteella turvallisia lainapaikkoja on listattu tälle sivulle.
Pikavippi ja kertalaina – mitä eroa niillä on? Pikavippi voidaan määritellä lainaksi jonka voi saada erityisen nopeasti. Kertalaina taas tarkoittaa kerralla kokonaisuudessaan saatavaa lainaa (vrt. joustoluotto, jolta voi luottorajan puitteissa nostaa lainaa vaikka useamman kerran). Voi siis todeta, että tietty laina voi olla samalla sekä pikavippi että kertalaina, mutta kumpikaan ei ole välttämättä toista.