Kilpailuta kulutusluotto – Löydä uusi tai korvaa vanha paremmalla

Kulutusluottojen koroissa ja muissa ehdoissa voi olla varsin paljon eroa riippuen siitä, mistä luottoa hakea. Ja kun tuohon vielä lisätään se, että kulutusluotto on yleensä isompi laina kuin vaikkapa pikavippi sekä pidemmäksi aikaa otettava, niin on kulutusluoton kilpailuttaminen monesti oikein hyvä idea.

Tuota taustaa vasten onkin kiva asia, että nykyään voi netin kautta helposti sekä nopeasti tehdä kulutusluoton kilpailuttamisen. Löydätkin tältä sivulta listattuna palveluita, jotka omien kokemusteni perusteella ovat tuota varten erityisen hyviä vaihtoehtoja. Kaikkien alla mainittujen palveluiden kautta voi kilpailuttaa nopeasti vanhan kulutusluoton ja mahdollisesti löytää halvemman sekä myös etsiä kokonaan uutta kulutusluottoa.

Rahalaitos – kilpailuta jopa 70 000€ kulutusluotto

Rahalaitos on jo pitkään palvellut ja poikkeuksellisen helposti käytettävä palvelu, jonka avulla voi kilpailuttaa kooltaan 500€–70 000€ kokoisen luoton. Helpon käytettävyyden lisäksi tämän palvelun etuna on esimerkiksi se, että kilpailutuksen tuloksia voi nähdä heti ja se, että Rahalaitos ei vaadi rekisteröitymistä.

Rahalaitos ei myöskään esimerkiksi vaadi vakuuksia tai takaajaa. Laina-aikaa Rahalaitoksen avulla voi etsiä vuodesta alkaen ja enintään 15 vuotta. Alaikäraja Rahalaitoksen käyttämiseen on 20 vuotta. Verkkosivustonsa perusteella Rahalaitoksen avulla voi löytää luoton alkaen 4,59% todellisella vuosikorolla. Rahalaitoksen käyttäminen ei velvoita lainan ottamiseen. Kokeile nyt Rahalaitosta.

Viitteellinen lainaesimerkki Rahalaitokselta: Jos hakisi 5 000€ lainan ja sille 2 vuotta laina-aikaa, niin voisi kuukausierä olla 230€, todellinen vuosikorko 9,92% ja kokonaisuudessa takaisinmaksettava summa 5 510€.

Etua – moni vaikuttaa löytävän hyvän kulutusluoton

Etua-kilpailutuspalvelun erityisvahvuutena voi pitää erityisesti sitä, että varsin moni hakija näyttää saavan sen avulla hyvän lainatarjouksen. Tuota voi pitää tärkeänä asiana erityisesti nykyään, kun vuoden 2020 tapahtumat ovat johtaneet siihen, että entistä useamman on vaikea saada minkäänlaista lainaa.

Etuan kilpailutuksen avulla voi etsiä kooltaan 500€–60 000€ kokoista lainaa, ja haettavan lainasumman voi määritellä 500 euron tarkkuudella. Lainalle maksuaikaa Etuan kanssa voi hakea 1–18 vuotta. Etuan kilpailutusta voi kokeilla, mikäli ikää on ainakin 18 vuotta. Kokeile nyt Etua-palvelua.

Lainaesimerkki Etualta: Jos hakisi 12 000€ luoton ja sille 4 vuotta maksuaikaa, niin voisi tavallinen kuukausierä olla 292 euroa. Eli yhteensä takaisinmaksettava summa olisi arviolta 14 016€. Tämä esimerkki on peräisin Etuan sivuston lainalaskurista ja edustaa poikkeuksellisen edullista lainaa.

Omalaina – nopea ja selkeä palvelu

Myös jo varsin maineikkaaksi noussut Omalaina voi olla oiva palvelu kulutusluoton kilpailuttamiseen. Tämän palvelun avulla voi tehdä kilpailuttamista 60 000 euroon asti, ja myös selkeästi pienemmät lainasummat onnistuvat. Laina-aikaa Omalainan avulla voi etsiä vuodesta alkaen ja enintään 20 vuotta, joskin Omalainalla on rajoituksia siinä, mikä on pisin mahdollinen laina-aika millekin lainasummalle.

Etuan ja Rahalaitoksen tapaan myöskään Omalaina ei tietenkään vaadi vakuuksia tai takaajaa. Tämän palvelun erityisvahvuutena on puolestaan esimerkiksi se, että lainatarjouksia voi saada heti, kun on viimeistellyt selkeän ja nopeasti täytettävän hakemuksen. Lisäksi Omalainan näyttämiä tarjouksia on erittäin helppo vertailla ja näin valita itselleen paras – joskin on hyvä huomata, että Omalainakaan ei tietenkään pakota valitsemaan yhtäkään mahdollisesti tarjotuista kulutusluotoista.

Omalainan avulla voi löytää varsin edullisen kulutusluoton ja Omalainaa voi testata, jos on täysi-ikäinen. Testaa nyt Omalainaa.

Viitteellinen esimerkki Omalainalta: Mikäli hakisi lainaa 8 000€ ja sille 5 vuotta laina-aikaa, niin voisi keskimääräiseksi kuukausieräksi muodostua 151€, ja kokonaisuudessa korkoja ja kuluja kertyisi laina-ajalta 1 060€. Tämä esimerkki on varsin positiivinen, ja omat mahdolliset lainatarjoukset saa tietoon tekemällä lainahakemuksen.

Lisätietoa ylempänä mainituista lainapaikoista:

Myös näiden palveluiden avulla voi kilpailuttaa kulutusluoton

Vieritä ylös