
Netistä nopeasti haettavan lainan suhteen on monesti tärkeätä se, että ei tarvitse lähettää palkkatodistusta tai palkkakuittia. Tähän voi nähdä liittyvän sen, että lainaa haluaa saada mahdollisimman nopeasti sekä helposti, mutta myös tietoturvallisuuskysymysten – eihän ole kiva lähettää kopioita mistään henkilökohtaisista dokumenteista lainapalvelulle, josta ei välttämättä ole koskaan ennen edes kuullut.
Onneksi netissä kuitenkin toimii tätä nykyä jokunen lainapalvelu, joilta saa haettua helposti lainaa ilman palkkatodistusta. Parhaassa tapauksessa nämä palvelut ovat tehneet myös muuten heiltä lainan hakemisen erittäin helpoksi ja nopeaksi. Lopputuloksena tuosta on se, että lainaa voi nopeimmillaan saada jopa käytännössä heti. On kuitenkin hyvä huomata se, että lainafirmoilla voi olla vaihtelua esimerkiksi sen suhteen, minkä pankkien tileille ne pystyvät siirtämään lainan heti.
Lainaa ilman palkkatodistusta – suositellut paikat
Taulukon koroista: Taulukossa näkyvät korot eivät sisällä mahdollisia lisämaksuja, joita voi seurata, jos esimerkiksi haluaa lainan heti tilille. Ajantasaiset lainaehdot kannattaa tarkistaa ennen kuin nostaa luoton itselle.
Lainaesimerkki (Vippi): 2000e laina joustoluoton kautta, maksuaikaa lainalle 3 vuotta, lyhennyserä 80 euroa, jolloin kokonaisuudessaan takaisin maksettava summa olisi 2880 euroa. Esimerkki perustuu Vipin nettisivuilta saatuun tietoon kuukausierästä. Käytännössä toki 3 vuoden laina-aika on monelle 2000 euron lainalle ehkä jopa hieman tarpeettoman pitkä
Varavaihtoehto: Omalaina – kätevä laina helposti

Jos tarvitsee lainan ihan heti tilille, niin ei Omalaina ole paras valinta lainapaikaksi. Mikäli kuitenkin haluaa jopa varsin edullisen ja kivan pitkällä maksuajalla varustetun lainan helposti, niin voi Omalaina olla erittäin hyvä valinta. Tämän paikan avulla pitäisi nimittäin voida saada ainakin 500 ja 1000 euron kokoista lainaa ilman palkkakuittia, ja jopa useamman vuoden maksuajalla sekä verrattain halvalla korolla. Kokeile nyt Omalainaa.
Miten on mahdollista, että lainaa voidaan myöntää ilman palkkatodistusta?
Jos ei ole ennen hakenut netistä lainaa, niin saattaa mietityttää, että miten lainapalvelut pystyvät muka tekemään lainapäätöksen ilman palkkakuittia. Käytännössä homma perustuu siihen, että lainapäätös tapahtuu isolta osin hakijan aiempien tili- ja lainapahtumien kautta ja näin ollen palvelu muodostaa (automaattisesti) käsityksen siitä, voidaanko hakijalle myöntää lainaa.
Voiko netistä saada lainaa ilman työtuloja?
Tuo voi olla mahdollista ainakin pienten lainojen kohdalla. Ei toki välttämättä helppoa. Mikäli ei ole palkkatuloja, niin auttaa lainan saamista paljon, jos on jonkinlaisia vähintäänkin melko vakituisia tuloja ja jos menot ovat tuloihin nähden hillityt.
Voiko lainaa saada ilman tuloja?
Mikäli ei ole ollenkaan tuloja, niin on lainan saaminen netistä todennäköisesti vähintäänkin haastavaa. Pieni pikavippi voi tosin ehkä olla joskus noissakin tapauksissa mahdollinen. Oma tilanne selviää käytännössä vain hakemalla lainapäätös tai jopa useampia.
Entä onko lainaa mahdollista saada kokonaan ilman tuloselvitystä?
Käytännössä kaikki lainafirmat kysyvät joitakin perustietoja hakijan tuloista, mutta sitten voi olla, että noita tietoja ei käytännössä kaikkien firmojen toimesta ilmeisesti vahvisteta kovinkaan tarkasti. Lisäksi on vaihtelevia käytäntöjä siinä, miten tarkasti tuloista edes tarvitsee kertoa: jokin firma saattaa pyytää ihan valitsemaan tuloluokan pudotusvalikosta, kun toinen saattaa kysyä tarkempia tietoja. Hyvä olettamus on, että tuloselvityksen tarkkuus riippuu siitä, miten paljon lainaa hakee.
Miksi pienituloisen on aiempaa vaikeampi saada netistä lainaa?
Tuohon on isona syynä se, miten lainojen korkoja & kuluja nykyään säännellään rajoituksilla. Noiden rajoitusten positiivinen vaikutus on ollut se, että riski niin sanottuun pikavippikierteeseen on vähentynyt, mutta sitten toisaalta mahdollisuudet lainan saamiseen ovat heikentyneet. Nuo molemmat asiat johtuvat siitä, että lainafirmoilla on nykyään monessa tapauksessa jopa selkeästi aiempaa kovemmat kriteerit sille, mitä hakijalta vaaditaan, jotta hän voi saada lainan.
Voiko lainaa saada ilman palkkatuloja?
Se voi olla mahdollista. Käytännössä homma selviää vain hakemalla lainapäätös tai useampi.
Et tarvitse myöskään vakuuksia tai takaajaa
Sen lisäksi, että tällä sivulla mainituista paikoista voi hakea lainaa ilman palkkatodistusta, niin voi lainaa hakea myös kokonaan ilman vakuuksia ja takaajaa. Lainan hakemisen tällä sivulla listatuista paikoista pitäisikin olla kokonaisuudessa tarkastellen todella yksinkertaista.
Lainaa helposti kännykällä
Monesti ne tilanteet, joissa haluaa saada lainaa ilman palkkatodistuksen lähettämistä ovat sen tyyppisiä, että niissä ei ole pääsy kuin kännykän kautta nettiin. Onkin hyvä tietää, että kaikista näistä tämän sivun lainapaikoista voi hakea helposti lainaa matkapuhelimella.