• You are here:
  • Home »

Mistä paras yhdistelylaina? Kokemuksia yhdistelylainan hakemisesta & vinkkejä

Yhdistelylaina on yksi isompi laina, jolla maksetaan kerralla pois pienemmät lainat, ja jota sitten lyhennetään valitussa aikataulussa. Jotta yhdistelylainan ottamisessa olisi mahdollisimman paljon järkeä, niin on yhdistelylainan syytä olla koroiltaan halvempi kuin pois maksettavien lainojen.

Koska olen itse tutustunut ehkä vähän liian läheltä pieniin ja kalliisiin lainoihin, niin myös yhdistelylainat ovat tulleet tutuksi. Ja tälle sivulle olenkin koonnut tietopaketin sen perusteella, mitä olen yhdistelylainoista oppinut. Täällä on siis esimerkiksi kokemuksia liittyen niihin ja ajatuksiani siitä, mistä voisi löytyä paras yhdistelylaina.

Kokemukseni yhdistelylainan hakemisesta

Omalla kohdallani yhdistelylainan hakeminen tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa, kun heräsin siihen, että pikalainoja oli alkamassa kertymään omaan tulotasooni nähden aivan liikaa. Kun lähdin hakemaan yhdistelylainaa, niin valitsin paikaksi ison suomalaisen pankin, jota muutenkin käytän. Yhdistelylainan hakeminen pankista alkoi ottamalla sinne netin kautta yhteyttä. Tuon yhteydenoton jälkeen sovittiin puhelinaikana. Se, että nettiyhteydenottoni johti puhelinneuvotteluun, antoi toivoa siitä, että voisin saada pankista helposti yhdistelylainan.

Valitettavasti kuitenkin heti puhelinneuvottelun aluksi tuli selväksi, ettei itselläni ollut sen hetkisessä tilanteessa mitään toivoa saada pankista yhdistelylainaa. Noin siitä huolimatta, että hakemani laina oli yhdistelylainaksi melko pieni.

Sen perusteella, mitä pankista kerrottiin tuli selväksi, että yhdistelylainan esteenä oli sillä hetkellä varsin epävarma tulotilanteeni. Tuon perusteella pankista yhdistelylainaa halutessa onkin parhaat mahdollisuudet saada sitä, jos tulot ovat olleet pitkään hyvällä tasolla eikä niihin katsota liittyvän riskiä pikaisesta alenemisesta.

Vaikka en pankista yhdistelylainaa saanutkaan, niin olin varsin kiitollinen siitä, että yhdistelylainan hakeminen sieltä ei tuntunut mitenkään erityisen ahdistavalta. En siis esimerkiksi joutunut selittämään syitä yhdistelylainan tarpeeseen mitenkään valtavan perusteellisesti – pankissakin kaiketi ymmärretään, että yhdistelylainan hakemiseen voi liittyä jopa häpeää. (Häpeän tunteminen on toki vähän hassua, koska yhdistelylainan hakeminenhan kertoo siitä, että haluaa parantaa omaa taloustilannetta).

Kokemusteni perusteella netistä on sen sijaan selkeästi helpompi saada yhdistelylainaa. Tuo on siinä mielessä loogista, että netissä yhdistelylainaa myöntävät tahot tuppaavat perimään hieman korkeampia korkoja kuin pankit. Ja korkeampi korkohan siis luottoyhtiöiden näkökulmasta kompensoi riskiä.

Seuraavasta osiosta löydät listattuna niitä netin lainapalveluita, joiden kautta kokemusteni perusteella voi olla poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet saada yhdistelylaina.

Paras yhdistelylaina – mistä se löytyy?

Mikäli yhdistelylaina on mahdollista saada pankista, niin on iso mahdollisuus siihen, että sitä kautta myös löytää paras yhdistelylaina. Eli siis käytännössä koroiltaan halvin yhdistelylaina. Edellä kuvatusti pankista ei kuitenkaan välttämättä ole helppo saada yhdistelylainaa, ja koska nykyään voi saada netinkin kautta varsin edullista yhdistelylainaa, niin kannattaa ainakin seuraavia palveluita harkita hyvää yhdistelylainaa etsiessä.

Omalaina – löydä edullinen yhdistelylaina, valittavana myös erittäin pitkiä maksuaikoja

Omalaina voi ollä erittäin hyvä paikka yhdistelylainan etsimiseen. Tämän lainahakemusten kilpailuttajan avulla voi hakea yhdistelylainaa 100€–60 000€ ja yhteistyökumppaniensa perusteella täältä voi löytää varsin edullinen yhdistelylainan.

Omalainan erityisvahvuutena voi pitää sitä, että sen avulla voi saada laina-aikaa jopa 20 vuotta. Noin pitkää laina-aikaa voi hakea, jos hakee lainaa vähintään 10 000€. Tuota pienemmillekin lainasummille voi kuitenkin saada varsin pitkän laina-ajan (summasta riippuen jopa 5 tai jopa 15 vuotta). Lyhyin mahdollinen maksuaika on jokaisella lainasummalla 1 vuosi.

Omalainaa voi kokeilla, jos ikää on vähintään 18 vuotta ja tämän palvelun avulla voi saada yhdistelylainan ilman vakuuksia sekä takaajaa. Testaa nyt Omalainaa.

Freedom Rahoitus – helppo käyttää

Freedom Rahoituksen erityisvahvuutena voi pitää sitä, miten helppo sen kautta on etsiä yhdistelylainaa. Freedom Rahoituksen hakemus on nimittäin erittäin nopea täyttää ja mahdollisia lainatarjouksia voi saada heti hakemuksen tekemisen jälkeen. Koska myös Freedom Rahoitus on lainahakemusten kilpailuttamiseen erikoistunut palvelu, niin voi myös tämän palvelun avulla löytää edullisen yhdistelylainan.

Freedom Rahoituksen alaikäraja on 20 vuotta ja lainaa tämän palvelun avulla voi hakea 1000€–60 000€. Laina-aikaa täältä puolestaan voi hakea vuodesta alkaen ja enintään 15 vuotta. Kokeile nyt Freedom Rahoitusta.

Rahalaitos – tarjolla erityisen iso yhdistelylaina

Rahalaitoksen etuna yhdistelylainan haluavan näkökulmasta on erityisesti se, että tämän palvelun kautta voi hakea vielä hieman isompaa yhdistelylainaa kuin edellä mainittujen lainapalveluiden kautta. Rahalaitoksen avulla voi nimittäin hakea jopa 70 000€ yhdistelylainaa. Pienin mahdollinen haettava lainasumma Rahalaitoksella on 500€.

Myös Rahalaitos on palvelu, joka vertailee eri lainapalveluiden lainoja ja voi tuon myötä auttaa löytämään erityisen edullisen lainan. Rahalaitosta voi kokeilla, mikäli ikää on ainakin 20 vuotta. Rahalaitoksen avulla voi yhdistelylainalle hakea laina-aikaa 1–15 vuotta. Myös tämän palvelun avulla voi etsiä lainatarjouksia ilman, että se velvoittaisi jonkin mahdollisesti löydetyn lainatarjouksen ottamiseen. Testaa nyt Rahalaitosta.

Ei sopivaa vaihtoehtoa? Jos mikään yllä mainittu lainapaikka ei esimerkiksi innostanut, niin kannattaa harkita myös esimerkiksi Etuaa ja Samblaa hyvän yhdistelylainan etsimiseen. Täältä löytyy Etua kokemuksia & tietoa ja tältä sivulta puolestaan kokemuksia ja infoa Samblasta.

Vinkkejä liittyen yhdistelylainoihin

1: Etsi tarjouksia yhdistelylainaa varten mahdollisimman kattavasti. Koska yhdistelylainat ovat monesti varsin isoja sekä laina-ajoiltaan pitkiä, niin voi niiden kohdalla myös säästää varsin helposti satoja tai jopa tuhansia euroja sillä, että löytää koroiltaan hieman muita halvemman yhdistelylainan.

Kannattaa siis hakea tarjouksia yhdistelylainaa varten mahdollisimman monesta paikasta, ja myös ikään kuin kilpailuttaa ne tahot, jotka itse tekevät kilpailutusta. Noin siitä johtuen, että kilpailutuspalveluiden välillä voi olla vaihtelua siinä, miltä kaikilta tahoilta ne etsivät lainatarjouksia.

2: Yhdistelylaina kannattaa monesti ottaa vaikka se ei olisi ihan niin halpa kuin olisi toivonut. Kun tutustuu eri lainapaikkoihin, joiden avulla voi hakea yhdistelylainaa, niin huomaa, että monien niiden kautta voisi periaatteessa saada lainaa jo alkaen esimerkiksi 5% todellisella vuosikorolla. Valitettava fakta on kuitenkin se, että noin halpaa yhdistelylainaa ei ole helppo löytää.

Ja yhdistelylainan ottamista pohtiessa ei kannatakaan murehtia liikaa sitä, miten edullisen lainan joku muu on mahdollisesti saanut. Tärkeintä on se, että oma laina on sellainen, jolla oma rahatilanne alkaa selkeytymään ja paranemaan.

Lisäksi on hyvä huomata, että sitten kun yhdistelylainaa on maksanut jonkin aikaa, niin voi sen mahdollisesti korvata edullisemmalla vaihtoehdolla. Noin sen ansiosta, että parantunut oma taloustilanne tietysti lisää luotonantajien luottamusta siihen, että selviydyt haettavasta lainasta (jolloin ne siis eivät välttämättä vaadi yhtä paljon korkoa kuin aiemmin olisivat vaatineet).

Ja vielä yksi asia tähän liittyen, jonka omien kokemusteni kautta olen oppinut on se, että jos yhdistelylainaa ei ota silloin, kun sitä tarjotaan edes jollain melko fiksuilla ehdoilla, niin on melko iso riski siihen, että tulee vain otettua lisää muita lainoja eikä kohta voi saada mitään yhdistelylainaa. Tuon asian seuraus on se, että periaatteessa joskus voi olla fiksua ottaa jopa yhdistelylaina, joka on aavistuksen kalliimpi kuin nykyiset lainat, jos sen ottaminen johtaa siihen, ettei ota enää muita uusia lainoja.

3: Harkitse vahvasti, että suljet lainatilit. Kun rahatilanne toivottavasti alkaa paranemaan yhdistelylainan myötä, niin voi syntyä houkutus siihen, että nostaa muita lainoja. Ja tuo tietysti vain johtaa helposti vielä huonompaan tilanteeseen kuin ennen yhdistelylainan ottamista oli. Eli kannattaa siis vahvasti harkita sitä, että viimeistään siinä vaiheessa, kun kuittaa muut avoimet velat yhdistelylainalla, niin sulkee lainatilit niissä paikoissa, joista velkaa oli.

Kokemusteni perusteella sulkemisen voi tehdä ihan vaan lähettämällä sähköpostia niille lainapalveluille, joilla olevan lainatilin haluaa sulkea. Kaikki lainafirmat, joilta olen tuota pyytänyt ovat tehneet sen varsin nopeasti.

4: Vältä turhan pitkää laina-aikaa. Jos on pitkään kituuttanut lainavuoren alla ja sitten yhdistelylaina voisi tuoda helpotusta taloustilanteeseen, niin voi olla houkutus ottaa mahdollisimman pitkä laina-aika eli siis minimoida lyhennyserät. Tuo kuitenkaan harvoin on paras mahdollinen idea, sillä yhdistelylainojen tyypillisesti isosta koosta johtuen voi turhan pitkä laina-aika aiheuttaa helposti varsin paljon turhia kuluja. Mielestäni kannattaa siis valita lyhyin mahdollinen laina-aika, jolla on varma, että selviytyy yhdistelylainasta.

Kysymyksiä ja vastauksia yhdistelylainoista

Miksi en saa yhdistelylainaa?

Pohjimmiltaan tuossa on aina kyse siitä, että lainapäätöstä harkitseva firma pitää, oikein tai väärin, yhdistelylainan myöntämisen riskiä liian isona. Syitä tuohon voivat olla esimerkiksi se, että lainafirma tulkitsee haettavan lainan olevan liian iso suhteessa tuloihin tai se, että lainafirma ei esimerkiksi myönnä lainaa henkilöille, jotka ovat olleet vasta vähän aikaa töissä samassa työpaikassa.

Miten saada yhdistelylaina?

Hyvä lähtökohta on se, että ensinäkin hakee sitä paikasta, jonka kautta sen saamisen on hyvät mahdollisuudet. Tuota varten hyviä valintoja ovat ylempänä tällä sivulla mainitut lainahakemuksia kilpailuttavat tahot.

Tuon lisäksi kannattaa pyrkiä hakemaan pienintä mahdollista yhdistelylainaa, joka riittää omiin tarpeisiin. Lisäksi kannattaa esimerkiksi pyrkiä pienentämään velkamäärää ainakin jonkin verran ennen yhdistelylainan hakemisesta sekä tutkia mahdollisuuksia parantaa omaa tulotilannetta ennen kuin hakee lainaa. Ja jos muu ei toimi, niin kannattaa harkita yhdistelylainan hakemista, jos se on mahdollista, rinnakkaishakijan kanssa. Rinnakkaishakija parantaa yleensä mahdollisuuksia myönteiseen lainapäätökseen.

Miten lainojen yhdistäminen toimii käytännössä?

Kun päättää, että haluaa lainaa lainojen yhdistämiseen, niin kerrotaan lainahakemuksessa se, että haluaa tehdä lainojen yhdistämisestä ja se, mitkä lainat haluaa yhdistää. Mikäli sitten saa yhdistelylainasta myönteisen lainapäätöksen, niin maksetaan saadulla yhdistelylainalla yhdistettävät lainat pois.

Tuon pois maksamisen voi tehdä joko se taho, joka yhdistelylainan on myöntänyt tai sitten se henkilö, joka lainaa haki. Kun lainat on sitten yhdistetty, niin on vielä vuorossa itse yhdistelylainan pois maksamisen. Se, miten nopeasti ja miten suurissa erissä se tehdään, riippuu lähtökohtaisesti siitä, mitä lainasopimuksessa on sovittu.

Minkä palvelun kautta on mahdollista löytää netin halvin yhdistelylaina?

Korkovertailun perusteella todennäköinen vastaus on Omalaina. On kuitenkin hyvä huomata, että johtuen siitä, että lainavertailuilla on mukana kilpailutuksessa hieman eri lainafirmoja, niin voi kunkin omalla kohdalla vastaus olla eri.

Kannattaako hakea yhdistelylainaa ilman vakuuksia vai niiden kanssa?

Netissä on tarjolla oikeastaan ainoastaan vakuudettomia yhdistelylainoja, joten yhdistelylainaa ei netistä edes voi hakea vakuuksien kanssa. Pankista ainakin isoa yhdistelylainaa pitäisi sen sijaan olla mahdollista hakea myös vakuuksien kanssa, ja hyväksytyt vakuudet voivat tietysti pienentää korkoja, koska ne vähentävät pankin kokemaa riskiä. Eli, jos haluat halvimman mahdollisen yhdistelylylainan, niin kannattaa yhdistelylainaa hakea vakuuksien kanssa.

Mikä on yhdistelylainan hakemisen alaikäraja? Voiko 20v saada yhdistelylainan?

Yhdistelylainaa voi useista paikoista hakea, kunhan on täysi-ikäinen, eli vähintään 18v. Käytännössä kuitenkin näyttää olevan niin, että 20v on se alaraja, jonka kohdalla mahdollisuudet yhdistelylainan saamiseen paranevat.

Mikä on realistinen pienin korko yhdistelylainalle?

Parhaassa tapauksessa yhdistelylaina (ilman vakuuksia) vaikuttaa olevan mahdollista saada noin 5% todellisella vuosikorolla. Noin pieni korko vaatii käytännössä sen, että haettu lainasumma on melko iso ja hakijan taloustilanne melko hyvä. Tyypilliset yhdistelylainojen todelliset vuosikorot vaikuttavat olevan noin 8–15%.

Mitkä ovat mahdollisia virheitä liittyen yhdistelylainan hakemiseen ja valitsemiseen?

Yksi selkeä mahdollinen virhe on se, jos ei käytetä aikaa mahdollisesti tarjolla olevien eri yhdistelylainojen vertaamiseen.

Yhdistelylainat ovat nimittäin monesti sen verran isoja ja niin pitkällä maksuajalla varustettuja, että jo hieman pienemmän koron yhdistelylainan löytämällä ja valitsemalla voi säästää varsin paljon rahaa.

Toinen mahdollinen virhe on se, että yhdistelylainalle valitaan liian pitkä laina-aika. Vaikka pitkä laina-aika voikin helpottaa taloustilannetta paljon, niin voi se myös aiheuttaa turhaa maksettavaa.

Mitä kaikkia lainoja ja luottoja yhdistelylainalla voi yhdistää?

Käytännössä kaikkia, kunhan ne mahtuvat yhdistelylainan lainasumman sisään. Eli yhdellä yhdistelylainalla voi hyvin yhdistää esimerkiksi pikavipit, kulutusluotot ja osamaksut. Myös esimerkiksi luottokortin velan voi maksaa pois yhdistelylainalla. Kannattaa toki yleensä varmistaa, että yhdistettävän luoton korko ja kulut ovat pienempiä kuin yhdistelylainan.

Onko lainojen yhdistämisellä muita mahdollisia hyötyjä kuin korkokuluissa säästäminen?

Yksi selkeä toinen plussa on se, että yhdistelylaina voi tuoda oman talouden hallintaan paljon selkeyttä ja ennakoitavuutta. Mikäli nimittäin on kertynyt monia eri lainoja ja luottoja, niin voi olla vaikea pysyä perillä siitä, milloin mitäkin luottoa pitää lyhentää ja esimerkiksi siitä, miten paljon kutakin lainaa on vielä jäljellä.