Miten pikavippien tarjontaa pitäisi kiristää

Viime aikoina on mediassa kirjoitettu aika paljon siitä, miten pikavippien sääntelyä ollaan kiristämässä. Mediassa on esimerkiksi ollut esille ehdotus markkinointikiellosta sekä ehdotus uudesta korkokatosta. Nämä ovat varmasti ihan hyviä ja paikallaan olevia toimia, mutta halusin tällä sivulle kirjoittaa sitä, mitä muutoksia itse mielellään näkisin, näin ihmisenä, joka on ottanut liikaa pikavippejä.

1: Vaatimus tarkemmasta arviosta hakijan tuloista

Monet pikavippejä tarjoavat yhtiöt tekevät tällä hetkellä varsin pintapuolista tutkintaa siitä, minkä verran tuloja hakijalla on. Tämä on ollut todennäköisesti osittain sen seurasta, että pikavippien korot ovat olleet, niin kovia, ettei pikavippejä tarjonneiden yhtiöiden ole tarvinnut pohtia kovin tarkasti kenelle lainaa myönnetään (jos se, että yksi ei maksa lainaansa korvaantuu helposti jo parilla asiakkaalla, jotka maksavat, niin voi yhtiö ottaa aika paljon riskejä lainojen myöntämisen kanssa).

2: Vaatimus siitä, että hakijalla pitää olla työpaikka

Tätä nykyä yllättävänkin monesta paikasta voi saada pikavipin opiskelijana tai jopa eläkeläisenä. Molemmat näistä ryhmistä ovat omalla tavallaan haavoittuvaisempia kuin työssäkäyvät, joten olisi hyvä, jos vaatimuksena pikavipin saamiselle olisi työpaikka. Joku voi pitää tätä ehkä syrjivänä, mutta sitten voitaisiin tarvittaessa kehittään jonkunlainen systeemi, jonka kautta opiskelija tai eläkeläinen voi pakottavassa tilanteessa saada pienen lainan esimerkiksi Kelan kautta.

3: Korkeampi alaikäraja pikavipeille

Vaikka monet pikavippejä myöntävät firmat ovat nostaneet lainojensa alaikärajoja, niin myönnetään joistakin paikoista pikavippi yhä edelleen jo 18 vuotiaalle ja 21-vuotias saakin sitten pikavipin lähes jokaisesta firmasta. Tämä on siinä mielessä melko iso ongelma, että nykyisten tietojen perusteella ihmiset aivot kehittyvät vielä 25-vuotiaaksi asti. Ehkä tuo 25-vuotta voisikin olla hyvä uusi alaikäraja netistä nopeasti saataville lainoille.

4: Enemmän koordinaatiota lainafirmojen kesken

Ei ole ollenkaan tavatonta, että sama ihminen saattaa hakea lyhyen ajan sisällä pikavipin useasta eri firmasta. Tästä syystä voisikin olla hyvä, jos luotaisiin systeemi missä se, että on ottanut vaikka viimeisen 7 päivän ajan sisällä pikavipin yhdestä paikasta, estäisi sen ottamisen mistään muusta firmasta. Tämä toki vaatisi jonkunlaisen automatisoidun järjestelemän, mutta olisi tuskin mahdoton toteuttaa. Tuntuisi siltä, että tämän tyyppisellä kiellolla saataisiin erityisen hyvin suojeltua niitä, ketkä ovat esimerkiksi addiktion tai huonolla tavalla muuttuneen elämäntilanteen johdosta alkamassa ottamaan liikaa lainaa.

5: Mahdollisuus saada helposti lainakielto kaikkiin pikavippifirmoihin

Tätä nykyä on pienehköä korvausta vastaan mahdollista saada oma luottokielto. Tämä on tietysti hyvä juttu, mutta olisi hienoa, jos jokainen pikavippifirma velvoitettaisiin lisäämään sen asiakastileille nappi, jota klikkaamalla lainaaja saisi helposti ja heti lainakiellon kaikkiin netissä toimiviin vippifirmoihin. Vaikka pikavippien tarjonta onkin vähentynyt paljon, niin on yhä edelleen erilaisia firmoja niin paljon, että lähes aina jostain löytyy uusi paikka, jonka kautta hakea lainaa, vaikka olisikin johonkin edelliseen pyytänyt itselleen lainakiellon.

2020 päivitys:

Yllä näkyvän alkuperäisen kirjoituksen jälkeen pikavippien korkokatto tuli voimaan syyskuussa 2019. Ja nyt 2020 ollaan laittamassa toimeen pikavippien suoramarkkinoinnin kieltämistä sekä uutta alempaa korkokattoa. Varsinkin ensimmäinen korkokatto oli varmasti sinänsä ihan paikallaan, mutta tällä uudella voi valitettavasti olla myös huonoja vaikutuksia. Ehdotettu 10% nimellisen vuosikoron katto on nimittäin niin matala, että se estää monilta netistä lainaa haluavilta lainan saamisen kokonaan. 

Erityisen ongelmallinen tuo uusi korkokatto voi olla heille, joilla on jo ennestään pikavippejä ja jotka nyt haluaisivat niistä eroon. Aikaisemmin nimittäin tuossa tilanteessa olevat ovat voineet melko usein saada lainan, jolla pikavipit on voinut maksaa kerralla pois. Todennäköisesti jatkossa tuon tyyppisen lainan saaminen on paljon aiempaa vaikeampaa, ja se tietysti voi johtaa pikavippikierteiden syvenemiseen, ja sitähän varmaan kukaan ei halua.

Vieritä ylös