
Yhdistelylaina voi olla monelle hankalassa rahatilanteessa pelastus. Mutta mitä tehdä, jos yhdistelylainaa ei myönnetä? Ensimmäinen asia, joka kannattaa tiedostaa on se, että voi olla isoja eroja siinä, miten hyvät mahdollisuudet on saada jostakin yhdistelylainaa. Alla olevassa listassa on listattuna paikkoja, joista ainakin melko moni tuntuu saavan yhdistelylainan. Ehkä jokin niistä osoittautuu hyödylliseksi myös sinun tilanteeseesi?
Mistä saa yhdistelylainan? – Näistä paikoista on ainakin OK mahdollisuudet saada
Listan lainapaikoista: Kaikki yllä olevasta listasta löytyvät paikat ovat lainapalveluita, jotka pyrkivät kilpailuttamaan hakijan lainahakemuksen. Yhdistelylainan hakemisen näkökulmasta todennäköinen kilpailuttaminen on hyvä juttu erityisesti kahden asian takia.
Ensinäkin siksi, että se tarkoittaa sitä, että noin saa kerralla luultavasti haettua lainapäätöksen yhdistelylainaa varten monesta paikasta ja toiseksi siksi, että tuo toimintamalli voi auttaa erityisen halvan koron yhdistelylainan löytämisessä. Ensimmäinen mainittu kohta voi olla hyödyllinen erityisesti sen takia, että saa nopeasti tietoonsa, mistä saa yhdistelylainan – jos se ylipäätänsä on todennäköisesti mahdollista ja toisen kohdan hyödyt puolestaan ovat luultavasti varsin ilmeisiä.
Kiva tietää: Vaikka listan lainapalvelut toimivatkin tuolla edellä mainitulla tavalla, niin voivat monet niistä näyttää lainapäätöksiä yhdistelylainasta heti, kun nopea yhdistelylainahakemus on tehty niiden nettisivustolla ja klikattu eteenpäin. Tuollaisia lainapaikkoja ovat esimerkiksi Omalaina ja Rahalaitos. Mahdollisesti löydetyn ja vastaanotetun yhdistelylainan voi myös monesti saada varsin nopeasti.
Miten on mahdollista, että kilpailuttajienkin välillä on eroja siinä, voiko löytää yhdistelylainan? Luultavasti isoin syy tuohon on se, että kilpailuttajilla saattaa olla palvelussaan mukana hieman eri lainafirmoja, ja on tietysti yleensä niin, että mitä enemmän lainafirmoja on mukana, niin sitä paremmat on mahdollisuudet, että löytyy yhdistelylaina.
Miksi en saa yhdistelylainaa? – Mahdollisia syitä siihen, miksi yhdistelylainaa ei myönnetä:
- Lainafirmat pitävät yhdistelylainaa liian isona suhteessa hakijan tuloihin ja/tai menoihin. Lainaa hakevan henkilön tulojen ja menojen suhde toisiinsa voi hyvinkin olla yleisin syy siihen, miksi yhdistelylainaa ei myönnetä. Mikäli uskoo, että omalla kohdalla se, että yhdistelylainaa ei saa on kiinni tulojen ja menojen suhteesta, niin kannattaa toki mahdollisuuksien mukaan pyrkiä lisäämään tuloja sekä leikkaamaan menoja. Monen kohdalla jälkimmäinen asia lienee helpompi toteuttaa. On myös hyvä tietää, että lainojen kilpailuttajilla on eroavia rajoituksia sen suhteen, millaisen tulotason omaaville niiden kumppanit ovat valmiit myöntämään lainaa. Tätä asiaa on käsitelty enemmän ”yhdistelylaina pienillä tuloilla” -sivulla.
- Tulojen koettu epävarmuus. Mikäli on esimerkiksi juuri aloittanut uudessa työpaikassa, niin saattaa se saada jotkin lainafirmat antamaan kielteisen lainapäätöksen yhdistelylainasta. Lisäksi esimerkiksi yrittäjien saattaa olla vaikeampi saada yhdistelylainaa kuin niin sanotusti normaalissa työsuhteessa olevien. Ainakin yrittäjiltä todennäköisesti vaaditaan tyypillisen yhdistelylainan saamiseksi enemmän tietoja kuin monilta muilta.
- Se, että hakee yhdistelylainaa paikasta, joka ylipäätänsä antaa erittäin heikosti isompia lainoja – kuten yhdistelylainat tuppaavat olemaan. Vaikuttaa esimerkiksi olevan lainafirmoja, jotka kyllä sivustonsa perusteella ovat valmiit myöntämään lainaa hyvinkin kattavasti eri summilla, mutta sitten käytännössä eivät myönnä kovinkaan isoja lainoja.
- Ikärajat. Tämä liittyy osittain myös edelliseen kohtaan, nimittäin vaikka lainapalvelun alaikäraja olisi 20 vuotta, niin voi olla käytännössä niin, että se ei myönnä tavallisen yhdistelylainan kokoisia lainoja kovinkaan helposti esimerkiksi alle 25-vuotiaille.
- Liian lyhyt laina-aika. On toki niin, että lainaa ei kannata ottaa pidemmäksi aikaa kuin se on tarpeellista. Toisaalta, jos kuitenkin haluaa yhdistelylainalle lyhyen laina-ajan, niin nousee kuukausierä helposti lainafirmojen mielestä liian isoksi. Tuosta syystä voikin olla hyvä idea kokeilla hakea yhdistelylainaa pidemmällä maksuajalla ja katsoa, josko silloin saisi yhdistelylainan.
Vinkki: Yhteishakija voi lisätä mahdollisuuksia yhdistelylainan saamiseen.
Yhteishakija on käytännössä henkilö, joka ottaa (yhdistely)lainan vastuulleen, jos jostain syystä siitä ei itse selviydy. Tuon toimintatavan ansiosta lainafirmat näkevät yhteishakijan pienentävän yhdistelylainan myöntämisen riskiä, ja voivat siis olla valmiimpia myöntämään sitä.
Kaikkien ylempänä listattujen paikkojen pitäisi mahdollistaa yhteishakijan käyttäminen. Parhaassa tapauksessa yhteishakija (joskus käytetään myös termiä ”rinnakkaishakija”) voi myös pienentää haettavan yhdistelylainan korkoja.
Mitä tehdä, jos ei saa yhdistelylainaa mistään:
Olettaen, että sitä ei vielä ole tehnyt, niin kannattaa ihan ensimmäisenä ottaa yhteyttä lainafirmoihin ja pyytää lisää maksuaikaa. Voisi kuvitella, että erityisesti nykyisin monet lainafirmat ovat valmiit esimerkiksi siirtämään lainojen eräpäiviä.
Tuon asian lisäksi on myös tietenkin tärkeätä, jos se on mahdollista, yrittää leikata kuluja niin paljon kuin vain kykenee ja lisätä tuloja mahdollisimman paljon. Menojen leikkaamisessa saattaa olla hyödyllistä esimerkiksi erilaisten sopimusten kilpailuttaminen ja mahdollisuuksien mukaan halvempaan vaihtaminen. Mikäli yhdistelylainaa ei myönnetä mistään, niin voi myös esimerkiksi yhteydenotto Takuusäätiöön olla oikein fiksu idea. Lisäksi talous- ja velkaneuvonta voi ainakin joissakin tapauksissa olla hyödyllistä.